Lue Marko Ajankin reflektio lyhytterapeuttina kasvusta

Elämänkokemuksen myötä tullut ihmiselon haavoittuvuuden ja rajallisuuden ymmärtäminen on tuonut nöyryyttä, joka on auttanut suhtautumaan sekä itseeni, että toisiin lempeästi. Työkokemuksen kertyessä olen oppinut asiakastyössä enenevässä määrin erottamaan olennaisen epäolennaisesta ja suuntaamaan voimia sellaisen muutoksen edistämiseksi, jolla on todennäköisimmät onnistumisen mahdollisuudet. Olen oppinut myös ymmärtämään, että aina ei voi onnistua, eikä sekään ole niin vakavaa.

Ratkaisukeskeisyys edustaa minulle positiivista maailmankatsomusta. Uskon mahdollisuuteen parantaa ihmisen elämänlaatua, elämäntilanteesta, iästä tai sairauksista huolimatta. Pyrin liittoutumaan ihmisen terveen puolen kanssa ja auttamaan häntä löytämään omat voimavaransa, osaamisensa ja kiinnostuksen kohteensa. Asiat, joista ihminen saa elämäniloa ja löytää toivoa.

Ajattelen lyhytterapeuttisen työotteen, kuin Dave Lindholmin laulun: ”Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni. Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli. Pieni ja hento ote, siinä kaikki”.

Ratkaisukeskeisyyden on toimiakseen oltava aitoa, ei teennäistä positiivisuutta. Jo pelkästään sillä on suuri merkitys, että työntekijä ilahtuu asiakkaan nähdessään ja on aidosti kiinnostunut, mitä hänelle kuuluu. Uskon, että on asiakkaalle voimauttavaa, kun iloitsen hänen onnistumisistaan ja pienistäkin edistymisen askelista.

Olen oppinut entistä tiedostetummin hyödyntämään ei-tietämisen asennetta, joka on kuin parantavaa pumpulia mielelle. Vuorovaikutus on miellyttävämpää silloin, kun puhekumppani ei harrasta päälle puhumista, ei-kuuntelua ja liian nopeita tulkintoja sanomisistasi. Parasta, mitä voi toiselle antaa vuorovaikutuksellisessa mielessä, on se, että toinen tulee kuulluksi ja saa mahdollisuuden löytää itse omat voimavaransa ja ratkaisut elämänsä ongelmiin ja kysymyksiin.

Koulutuksen aikana olen havahtunut siihen, kuinka paljon helpompaa minun on nykyisin hyväksyä asiakkaani sellaisina, kuin he ovat, kaikkine erilaisine puolineen. Nykyisin minusta tuntuu, että kykenen hyväksymään ja ymmärtämään lähes täysin ihmisiä, jotka ajattelevat radikaalistikin eri tavoin itseni kanssa. Tärkeintä oivalluksessa on, että huomaan olevani vilpittömästi näiden asiakkaiden puolella ja olen kiinnostunut auttamaan heitä loistamaan omina persooninaan.

Pidän erilaisten luovien menetelmien käytöstä asiakastyössä ja olen tullut aina vain rohkeammaksi niiden kokeilemisessa. Kun saan tietää kullekin asiakkaalle luontevimmista itseilmaisun tavoista, niin tapanani on ehdottaa niiden käyttöä esimerkiksi välitehtävien muodossa. Näistä minulla on onnistumisen kokemuksia. Tykkään kuunnella asiakkaiden lempimusiikkia, katsella heidän tuomiaan valokuvia tai muuta taidetta vastaanotolla. Keskustelen usein myös asiakkaiden lempikirjoista -ja elokuvista. Näiden pohjalta avautuu uusia maailmoja voimavaratyöskentelyyn.

Arvotyöskentelyn olen kokenut hyväksi asiakastyössä. Esimerkiksi omalla kohdallani ilman perimmäisiä arvojani en olisi uskaltanut tarttua tilaisuuteen, kun minuun otettiin yhteyttä ja ehdotettiin yhteistyötä elokuvallisessa kokeilussa sosiaalialan asiakkaiden kanssa. Mutta satun uskomaan siihen, että meillä kaikilla on kykyjä, voimavaroja ja osaamista, jotka ovat tärkeitä tulla löydetyiksi, tunnistetuiksi ja käytetyiksi. Uskon myös yhdessä tekemisen voimaan. Siihen, että yhdessä olemme enemmän, kuin osiemme summa. Lisäksi minulla on aikaisempia kokemuksia siitä, että luovan tekemisen kautta löytyy merkityksiä.

Tunnen itseni sen verran hyvin, että jos hakisin vain helppoutta, välttäisin riskejä epäonnistumisista ja turvautuisin pelkästään arjen pikku rutiineihin, niin pitkästyisin ja menettäisin elämän yllätyksellisyyden ja lopulta kokisin merkityksettömyyttä. Koen, että tämänkaltainen luova tekeminen ruokkii kaikkea muutakin tekemistä, myös sitä perustyötä ja niitä rutiineja, joilla on oma tärkeä paikkansa.

Terapeuttina on hyvä tiedostaa omat kipupisteensä ja haavoittuvuusalueensa. Näistä voi kummuta terapiasuhteelle haitallisia reaktioita. Esimerkiksi terapeutti voi vältellä tietyn asiakkaan tilanteen kannalta tärkeän asian käsittelyä, jos se on liian lähellä terapeutin omaan elämän tilanteeseen liittyvää problematiikkaa.

Asiakastyössä pyrin ottamaan terapiasuhteen puheeksi tarvittaessa. Terapiasuhteesta puhuminen on hyödyllinen työkalu, jonka avulla voidaan saada tietoa esimerkiksi asiakkaan toiveista terapian tavoitteiden suhteen, terapiasuhteen vaikeuksista ja niiden korjaamisesta, erilaisista vuorovaikutusasetelmista ja terapiassa heräävistä negatiivista tunteista. Terapiasuhteesta puhuminen on eräänlainen interventio, jolla terapiasuhteen toimivuutta voidaan korjata ja parantaa.

Nykyisessä työtiimissä minulla on tunne, että emme tarvitse työnohjausta. Kun emme oikeastaan tarvitse pomoakaan. Itseohjautuva tiimi. Tiimissä on meitä monissa liemissä keitettyjä alan konkareita, jotka emme enää stressaa turhista, vaan osaamme iloita työstä (ja elämästä). Kunnioitamme toisiamme ja kukin tiimin jäsen saa käyttää omia vahvuuksiaan yhteisessä tehtävässä. Vaikeissa paikoissa pystymme jakamaan asioita ja toimimaan toistemme tukena. Näin olen ainakin itse kokenut.

Sen sijaan, että näkisimme kollegojemme eroavaisuudet negatiivisina, niin keskitymme näkemään heidän vahvuuksiaan, jotka ovat hyödyksi yhteisessä päämäärässä, asiakkaiden hyvinvoinnissa. Ratkaisukeskeiset toimintatavat, joita käytämme asiakkaiden kanssa, voidaan siirtää myös vuorovaikutukseen kollegoiden kanssa.

Odotamme helposti palautetta ja ymmärrystä johdolta, mutta koska lähimmässä työyhteisössä tunnemme työmme itse parhaiten, niin luonnollista on ottaa tavaksi antaa palautetta onnistumisista ja toimivista käytännöistä suoraan lähimmille kollegoilleen.

Alallamme työ on sen luontoista, että omat onnistumiset näkee parhaiten itse työntekijä, joka kohtaa yksilöasiakkaan, pariskunnan taikka vetämänsä ryhmän. Jakaessa työasioita kollegoidensa kanssa oppii tuntemaan ja näkemään työtovereidensa ammattitaidon ja vahvuudet. On tärkeää tehdä kollegoiden työ näkyväksi ja antaa arvostusta työtoverille. Ei sitä arvostusta helposti tule muualta. Korkeintaan asiakkailta tai omalta itseltä, mikä sekin on tietysti paljon. Positiivinen ilmapiiri, jossa toisia kunnioitetaan ja arvostetaan, on avain työn eteenpäin menemiselle, kehittämiselle ja uusille innovaatioille.

Työtiimissämme huumori kukkii, emmekä ota itseämme turhan vakavasti. Tämä synnyttää myönteisiä tunteita, joista koituu paljon hyötyjä työelämässä. Myönteiset tunteet laajentavat ajattelun ja toiminnan mahdollisuuksia. Kun kokee iloa ja innostusta työssä, niin on luovempi sekä avoimempi toisia ihmisiä ja heidän ideoitaan kohtaan. Työyhteisön hyvä ilmapiiri vähentää stressiä ja kasvattaa sinnikkyyttä ja selviytymistä. Minulla on kokemus toisenlaisistakin työyhteisöistä, jotka eivät todellakaan tukeneet työssäjaksamista.

Työssä jaksamisessa ja muutoksissa auttaa realistinen optimismi, johon tiimimme on kykeneväinen. Optimismi on uusia näkökulmia ja luovia ratkaisuja etsivä lähestymistapa. Optimistiset työryhmät säilyttävät toimintakykynsä vaikeissakin tilanteissa. Optimistisessa elämänasenteessa ihminen osaa tarvittaessa päästää irti ja luopua vanhasta, olla suvaitsevaisempi ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät ja elämä kantaa.

Auttamisaloilla raskainta on tunnesäätelystä seuraava empatia- ja vuorovaikutusylikuorma. Erityisesti päihdetyössä aikoinaan toimiessa tuli itsestä joskus löytäneeksi ”sohvamörön”. Sohvamörkönä halusi vapaa-aikana hiljentyä ja vetäytyä vuorovaikutussuhteista. Tällainen toimintamalli ei ole pidemmän päälle kantava, jos haluaa pitää ihmissuhteensa. Nykyisin on oppinut jättämään työt töihin, mutta liian monet näillä aloilla maksavat turhan suurta hintaa auttamistyöstä. Ei ole järkeä uhrata omaa terveyttään näissä hommissa.

Kehittämishaasteena pohdin, olenko suuntautunut harjoitteluasiakkaissa liian kapeasti tietyn asiakasryhmän pariin. Itse en ole ainakaan vielä turhautunut nykyisessä työssäni, vaikka asiakaskunta koostuu ”tietystä asiakasryhmästä” eli senioreista.

Yksi suurimmista eroista aiempaan sosiaalialan työhistoriaani nyt senioripysäkkityöntekijänä on, että kohtaamani asiakkaat eivät ole pääosin eläneet elämäänsä pitkäaikaistyöttöminä, vaikka he nyt ovatkin työelämän ulkopuolella eläköitymisen myötä. He tuovat asiakastapaamisiin mukanaan pitkän ja tapahtumarikkaan elämänhistoriansa, josta riittää mielenkiintoista ammennettavaa. Seniorit eivät ole samasta muotista valettuja, vaan heillä kaikilla on oma, yllätyksellinen, eletty elämänsä.

Ratkaisukeskeinen käyttöteoriani lyhyesti. Ratkaisukeskeisyyden periaatteiden mukaisesti on turha sanoa ihmiselle, että ei kannata hakata päätään tähän seinään, kannattaa siirtyä jo seuraavalle seinälle. Ihmisen pitää saada hakata päätään niihin seiniin, mihin hän haluaa, kunnes itse oivaltaa, mikä on hyväksi itselle. Meidän lyhytterapeuttien tehtävä on auttaa tässä oivalluttamisen prosessissa.

Ratkaisukeskeisyydessä oivalluttamisen prosessi on todella tärkeä ja keskeinen kysymys. Pitää osata kysyä niitä kysymyksiä, jotka auttavat asiakasta käsittelemään tietoa uudenlaisella, kokonaisvaltaisella tavalla. Sen sijaan neuvojen ja ohjeiden antaminen, silloin kun niitä ei ole pyydetty, jumiuttaa ihmisessä uuden informaation prosessointia. Ylipäätään oman kokemukseni mukaan monet ihmiset ovat hanakoita antamaan neuvoja. Useimmat henkilöt omassa elämänhistoriassani, jotka ovat olleet kovimpia toisten neuvojia, ovat osoittautuneet olevansa omissa elämänkysymyksissään aika hukassa.

Jos tämä opintomatka olisi ollut satu tai tarina, niin se olisi ollut Ruma ankanpoikanen, jossa itse olisin ollut tietenkin päähenkilön roolissa. Oman kasvuni näkökulmasta annan tälle roolille merkityksen siinä, että opintojeni alussa koin eksyneeni väärään porukkaan. En ehkä sittenkään kuuluisi tänne lyhytterapeuttien joukkoon, koska vahvuuteni taitavat olla matalan kynnyksen kansalaistoiminnan paikoissa, joissa toimin, kuin kala vedessä, ajattelin. Opintojen edetessä teoriakirjallisuus, luennot, työnohjaus ja opitut menetelmät alkoivat resonoimaan minussa.

Vaikka en koskaan aloittaisi omaa praktiikkaa lyhytterapian saralla, niin tästä koulutuksesta on ollut paljon hyötyä. Koulutuksesta saatu hyöty ei koske pelkästään palkkatyötä, vaan ratkaisukeskeinen asenne on osoittautunut käyttökelpoiseksi kaikilla elämänalueilla.

Ensinnäkin olen tykännyt siitä, että olen voinut opintojen varjolla käsitellä vaikeita elämänkokemuksia kirjoittamisen kautta. Uskon siihen, että ihmiset, jotka kirjoittavat vaikeista elämänkokemuksista ovat onnellisempia, kuin ihmiset, jotka kirjoittavat muista kokemuksista. Minulle kirjoittaminen on toiminut aina. Jo nuorena purin teiniangsteja silloisten kirjeenvaihtokumppaneiden kanssa.

Olen oppinut menetelmiä, joita on hauska asiakkaiden lisäksi soveltaa myös omaan itseensä, jotta tästä jäljellä olevasta elämästä saisi irti yhä enemmän. Esimerkiksi ”huolivartti” niminen harjoitus. Siinä kehotetaan huolehtimaan ja panikoimaan kaikista murheistansa vartin ajan tietoisesti. Mainio harjoitus tilanteissa, joissa asiat tuntuvat kaatuvan päälle, ja haluaa tarkastella huoliansa matkan päästä.

Näkökulman vaihtamisen avulla olen oppinut tekemään asioita joskus väärällä tavalla, omien pinttyneiden uskomusten vastaisesti. Miten jokin niin väärä tapa toimia voi tuntua niin oikealta! Altistamisharjoitus on myös suorastaan elämänfilosofinen oivallus. Ajoittain on hyvä mennä kohti pelkojansa ja hakeutua tilanteisiin, jotka ahdistavat. Opintojen herättämien oivallusten siivittäminä on päässyt flow-tilaan, joka on säteillyt asiakastyöhön saakka. Ruma ankanpoikanen on tiedostanut olevansa sittenkin joutsen, joka on oppinut tunnistamaan ja käyttämään vahvuuksiaan tiedostetummin ja on oppinut hyväksymään itsensä hyvine ja huonoine puolineen entistä syvemmin. Itsemyötätunto on vahvistunut.

Marko Ajanki, Siria sertifioitu lyhytterapeutti, Ryhmä: Tampere10